maanantai 30. tammikuuta 2012

Bitches at the beach

Eilen oli ulkoilupäivä. Mua ei hotsittanu mennä surffille, mutta nappasimme koiran kyytiin ja sillä välin kun Eric räpiköi menemään, saatiin me Ottyn kanssa meidän workout biitsillä.

Otty on siis Ericin veljen Kasperin koira, aivan tää järjestely on aivan huippu et mulla on koira "käytettävissä" mutta mun ei sinänsä tartte kantaa siitä vastuuta :D Otty on ihan hurmaava 2v tyttöpitbull, joka rakastaa kaikkia. Tämä tappajakoira todennäköisimmin hukuttas uhrinsa pusuihin, niin uhkaava se esimerkiksi kadulla vastaantullessa on. Mulla on aika vahvoja mielipiteitä miten lemmikit tulisi kasvattaa ja annan kyllä isot propsit Kapserille siitä, että Otty on ihan mallikelponen koirakansalainen. (Tosin mä en anna sen nukkua sängyssä, koska prinsessa haluaa aina nukkua pää tyynyllä ja onnistuu jotenkin aina valtaamaan koko sängyn..)

Täällä on tosi paljon koiria ja San Franciscon vapaaseen ilmapiiriin sopien, myös koirat saa olla vapaana monissa paikoissa. Mun mielestä se on hyvä juttu, en oo nähny vielä yhtäkään rähinää tai tappelua. Me oltiin siis Ocean Beachillä ja täälläkin kaikki koirat juoksevat vapaana (ja kaikki omistajat kerää kakat kiltisti).

Täällä kaikilla on sellainen isoa, pitkävartista jäätelökauhaa muistuttava vehje, jolla saa heitettyä palloa pidemmälle eikä siihen tartte koskea käsin. Kerrassaan nerokas kapistus! Otty voi hakea palloa tuntikausia, ja tollaseks tankkeriks se on myös yllättävän ketterä. Välillä tosin mä jouduin noutamaan pallon ihan ite kun lokkien jahtaaminen veikin neidin huomion. Välillä me oltiin hippaa niin mäkin sain vähän sprinttejä. Ja hahah, oon ihan varma et yks poika tuli juttelee meille sen takia et mä olin niin hurjan sporttisen näkönen (eilisissä meikinrippeissä ja tukassa).

Miks koirista on niin vaikea saada kuvia?? 
Minä: "Otty, oon nyt siinä sekunti et mä saan otettua kuvan" "oho, nyt mun sormi olikin tiellä, otetan hei uus"
  
Otty [jos se puhuis suomea]: "No eihän oteta ku aurinko paistaa silmään" "mä meen nyt, moikka"
 

OB:n hiekka on tollasta jännää melkeen mustaa. Eikö ookki jännää..? :D

Aurinkoisia terkkuja täältä pakkaseen!
puspus

SF & SL update

Hei vaan hei
Seuraa sekalaisia kuulumisia viime, eikun edellis, -viikolta.

Melko uneventful viikko, paitsi että perjantaina oltiin vähän ulkona ja löysin mun mielestä kivoimman hengailubaarin täällä tähän mennessä testatuista. Mestan nimi on Dear Mom ja muistuttaa melko paljon Biiffiä (paitsi et Fussballin tilalla on bilis). Ericin opiskelufrendi Kate oli meillä muutaman päivän ennen kun lensi Koreaan opettamaan lapsille englantia, niin tuli taas vähän turisteiltua. Ja mikäs siinä, lauantai oli surkeista sääennustuksista huolimatta nätti päivä.

Kaks alla olevaa kuvaa on otettu Twin Peaks:eiltä, ekassa näkyy kaupungin läpi kulkeva Market Street ja tokassa oleva vihreä lue on meidän Potrero Hill. Asutaan siis tuon vihreän läntin vasemmalla puolella. (Vitsi, osaisinpa laittaa noita kuvia tänne sillai et klikkaamalla ne sais isommiks, Sorry, mut en osaa enkä ainakaan nyt jaksa kaivaa googlea ja selvittää)


No tämä on SE silta, tässä pohjoiselta rannalta kuvattuna. Tiesittekö, että Golden Gatella tehdään enemmän itsemurhia kuin missään muussa yksittäisessä kohteessa maailmassa? Tahti on about kerran kahdessa viikossa ja todennäköisyys että hyppy päättyy (kandidaatin kannalta menestyksekkäästi?) huonosti 98% todennäköisyydellä. 
  
Aito Banksy!! Pahoittelen kuvan surkeutta, räpsyhetkellä juoksin punaisia päin suojatien yli Chinatownissa joka kuhisee kiukkuisia ja kiireisiä aasialaisia. Couldn't risk it.
Ainiin, hengasin viime lauantaina myös ainakin seitsemän muun suomalaisen kanssa! Pekka oli kiltti ja kutsui myös mut mukaan Startup Life brunssille. Startup Life on Aaltoes:n harjotteluohjelma, johon hakemalla voi  päästä harjotteluun johonki hottikseen startuppiin jonnekin päin maapalloa. Yritykset, ja duunit, on pääosin hyvin teknologiapainotteisia ja monet päätyvät tänne Silicon Valleyn tienoille (kai tässä on takana joku Stanford yhteistyökuvio kanssa..?). Anyway, mut armollisesti kelpuutettiin mukaan  (oon hei kuitenki kauppiksesta ja töissä mobiilialan yrityksessä!) ja oli oikein nastaa. Fingers crossed et ottavat mukaan toistekin :)

Taidanpa repästä ja kirjottaa toisen postauksen heti perään... stay tuned xo

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

The Immortal

Olimme keskiviikkona katsomassa Michael Jackson The Immortal World Tour by Cirque du Soleil:ia Oaklandin Oracle Arenassa. Ja aika upeahan se oli (vaikka aika hattuhyllyllä istuttiinkin)! Muistaako kukaan sitä kohtausta Paksuna -leffasta, missä Ben ja Pete (Seth Rogen, Paul Rudd) menevät katsomaan CdS:aa Vegasissa..? ;)
Seuraavaksi sitten sinne!


Big hug,
Kaisa


maanantai 16. tammikuuta 2012

Yay to democracy and higher education!

Näköjään kirjottelen vaan viikonlopuista, mutta tuntuu et ainoostaan sillon ehtii tehä jotain muutakin ku töitä. Viime viikon kohokohta oli se, että kävin 2 kertaa lenkillä ja askel rullas (mun normi puuskutukseen verrattuna) hyvin. Oon varma et syynä on mun uudet juoksuhanskat ja mätsäävät juoksusukat (jotka molemmat luonnollisesti on sävy sävyyn lenkkareiden kaa).

Mentiin perjantaina kattomaan jotain jammailubändiä (jonka piti kai olla aika tunnettu, musta se oli niin hyvä etten enää ees muista minkäniminen ko. yhtye oli) baariin nimeltä Boom Boom Room. Eikö kuulostakin ihan strippiklubilta?? Kyseessä on kuitenkin perinteikäs blues-luola San Franciscon Fillmoren alueella (Fillmore Theatre on yks kuuluisimmista konserttisaleista täällä). Mua koulutettiin et Fillmore oli ennen vähän niinku Harlem Nykissä ja siks siellä on niin paljon jazz ja blues baareja. Sitten kaupunki päätti et alue tartti "faceliftin" ja siivoili ja remppas vähän paikkoja, jonka jälkeen vuokrien nousu pakotti käytännössä kaikki tummaihoset muuttaa pois. Voi sentrifikaatio minkä teit.

Lauantaina herättiin ajoissa ja bluesin aiheuttamasta päänsärystä huolimatta lähettiin Farmer's Marketille (sille samalle josta kirjotin ennen joulua). Unohdettiin tietty, että tuolla cash is king ja lopulta jouduin tinkimään croissantista, joka mun oli pakko saada mutta rahat loppu kesken. Ja onnistuin! sain kokonaiset 75 senttiä alea. 

Kun tultiin kotiin, soitin tänne äskettäin Aallon Star-up lifen kautta harjotteluun tulleelle Pekalle (tuttu jo vuoden 2006 pahamaineiselta Fuerten surffireissulta) ja puoliväkisin tungin itteni Pekan, Oton ja Mikon mukaan äänestysreissulle Berkeleyyn. Noh, aikataulut eivät ihan pitäneet ja Pekalle ja Otolla oli lauantai täynnä asuntonäyttöjä, niin lopulta sillan toiselle puolelle lähtivätkin vain minä ja täällä 7kk ollut Mikko. Löysimme äänestyspaikan, Berkeley Finnish Broherhood Hall:in (niinpä, wtf??) helposti. Oli hupaisaa nähdä yhtäkkiä niin monta suomalaista samassa tilassa! Vaalivalvojat ottivat työnsä tosissaan ja hups vaan suhahti ääni uurnaan [ja tähän joku pikkutuhma vertaus "kuin jotain kakkoseen"]. Vaalipaikalta sai myös kahvia ja pullaa!



Käytiin samalla reissulla pyörähtämässä nopsaan ihan vieressä olleella Berkeleyn yliopiston kampuksella. Huhhuh, kyllä meidän kauppiksen "citykampus" kummasti kalpenee ton rinnalla. Mesta oli kuin suoraan (välimerelliseen ilmastoon taiotusta) Harry Potterista, ylväitä valkosia rakennuksia ja mahtavia puistoalueita. Luonnollisesti en taaskaan muistanut, että hehkutusta on helpompi todistella muutamalla kuvatallenteella (joita ei ole otettu liikkuvan auton ikkunasta viime sekunnilla).


Palaan pian...
Kaisa xoxo

maanantai 9. tammikuuta 2012

Super Saturday

Lauantaina meillä oli pitkästä aikaa ihan kokonainen päivä aikaa hengata yhessä Ericin kanssa ja oltiin puhuttu et mennään surffille, jos vaan kelit on ok. No lauantaina herättiin ihanaan auringonpaisteeseen, syötiin aamiaista partsilla ja tehtiin game plan päiväks. Pakattiin laudat ja mauut romppeet autoon ja otettiin suunta kohti etelää. Tästä meiltä ajaa ehkä 20min heti San Franin eteläpuolella olevalle Lindamar/Pacifica surffibiitsille, kuikuiltiin hetki parkkikselta aaltoja, mut ei näyttäny kovin hyvältä ja lisäks vedessä oli ihan pirusti jengiä. Pacifica on sellanen aika pieni poukama, jossa on kuulemma aina pienempää keliä kun Ocean Beachillä ja sen pitäs muutenki olla iisimpi breikki. Aion kyllä vielä sielläkin siis pulikoida!

Anyway, tällä kertaa jätettiin toi väliin, ja jatkettiin matkaa.Ajeltiin Highway 1:ia ja mä ihastelin maisemia. Ajettiin Mavericks'in ohi ja mietittiin pitäskö mennä kattoo näkyskö siellä jotain. Mavericks on pohjois-kalifornian pipeline, ihan kreisi aalto, joka toimii vaan talvisin, kun merivirrat kääntyy jotenki oikein ja talvimyrskyt tuo hyvää swelliä. (Breikki on melkeen 2 mailia (eli 3km?) rannasta, eli enpä tiedä näkiskö sieltä mitään... parempi kattella näitä kuvia). Hassua kyllä, ihan ton vieressä on Half Moon Bay, joka sopii myös tälläsille vähän vähemmän itsetuhoisille surffariäpärille. Spotteja on useempi ja me valitttiin yks aika randomilla. Ei tungosta ja kivaa pikkuaaltoa. Ei mun jalkapohjat kyllä kovin montaa kertaa lautaa koskenu mutta oli hauskaa siitä huolimatta! Ja mä olin taas yllättäny ettei vesi ollutkaan ihan jäätävää vaan tarkenin oikein hyvin (hahah mun 5mm hanskoissa sormilla oli melkeen hiki!). 

Surffin jälkeen oli nälkä, mutta ton Highway 1:n varrella ei ihan hirveesti ainakaan tossa kohtaa oo mitään. Käytiin kattomassa söpöä majakkaa/hostellia siinä toivossa et siellä ois ollu kahvila tai ravintola mut ei. Sen sijaan näin hylkeitä (opin että ne olivat Harbor seals) köllimässä auringossa! 

 
Onneksi ei oltu kun about puolen tunnin päässä Santa Cruzista ja suhattiin sinne. Santa Cruz on symppis, erittäin laid-back rantakaupunki, löytyy boardwalk ja wharf ja huvipuisto rannalta. Heh, jonkun tutkimuksen mukaan Santa Cruzin yliopistossa (University of California Santa Cruz) käytetään eniten kannabista koko maan yliopistojen joukossa. Ehkä jotain kertoo se, että yliopiston maskotti on banana slug eli iso keltainen etana.






Me syötiin myöhäinen lounas terassilla boardwalkilla ja käveltiin kattomaan sunset surffit ihan vieressä olevalle Lighthouse spotille. Hieno mesta, hyvännäkösiä aaltoja ja varmaan 100 tyyppiä vedessä! Oisin halunnu käydä myös pikkiriikkisessä Santa Cruz Surf Museumissa (joka on ton majakan sisällä), mutta se oli jo kiinni. 

Kotimatkalla tehtiin vielä kätevä koukkaus 70mailin päässä olevaan Outlet Malliin, ja meganopeen ja tehokkaan shoppauspyrähdyksen jälkeen suunnattiin takaisin cityyn.

Huippupäivä, näitä lisää!

Kaisa xoxo

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Last of 2011

Vähän jäljessä näistä (mun) maailman tapahtumien päivityksistä ollaan taas... Oon lähinnä kököttäny työkoneella ja inhoon kirjottaa sillä "väärällä" näppiksellä!

Vuosi otti ja vaihtu, mut kelataan vähä taakse päin vielä. Joulun ja uudenvuoden välisen viikon piti olla töiden kannalta tosi iisi ja mun pomot sanokin, ettei tartte raahautua officelle olleskaan vaan kaikki voi relata ja tsekkailla mailit ym kotoa. Mun yks projekti oli tietenkin just sellasessa kriittisessä vaiheessa et tolla viikolla piti tyypilliseen tapaan saada maailma valmiiks, ja mulla yhtäkkiä olikin hommia vaikka kuinka! Olin tulla ihan mökkihöperöks ku pariin päivään en tyyliin poistunu kotoa ollenkaan. 

Loppuviikosta kaikkitietävä Facebook kertoi, että ihana Jenni on kaupungissa poikaystävänsä Andrewn kanssa ja mä laitoinkin Jennille heti viestiä, jos he haluis treffata. Sovittiin, että mennään dinnerille perjantaina ja J&A tulivatkin sitten tänne Potrero Hilliin ja mentiin syömään mun suosikki paikalliseen, Rocketfishiin. Kun olimme ahtaneet ittemme täyteen sushia ja cevichea ja muita herkkuja, käytiin vielä yhillä Looms Saloonissa (joka on meidän lähin baari). 

Lauantaina, uudenvuoden aattona, lähdin vielä Jennin shoppailuseuraksi ja sovittiin, että voisi yrittää nähdä vielä illallakin kun meidän molempien party suunnitelmat olivat vähän levällään.

Mun mielestä me vietettiin uutta vuotta tosi epäortodoksiseen tyyliin. Kaikki puhu et uusvuos on täällä "such an amateurs' night" ja kaikkiin bileisiin liput makso ihan maltaita.  Ericin frendi, ja samalla pomo, Jason ilmotti jossain vaiheessa tota väliviikkoa et oli ostanu meillekin liput stand up showhun (The Bone's Comedy Countdown 2011) aattoillaks (joka oli vähän kummallista kun ei E ja J ollut missään vaiheessa sopinu et mekin haluttas mennä). Noh, me aateltiin et toki me nyt sit mennään jos liputkin on jo hommattu ja onpahan ainaki sit jotain lukkoon lyötynä. Mentiin alkuillasta  syömään Jasonin ja Saran luokse (erittäin hyvä illallinen!) ja alottelemaan. Jotenkin ilta siinä surahtikin ja yhtäkkiä tajusimme, et meidän todellakin pitäs olla jo siellä teatterilla. Lopulta ehittiin onneks just hyvin, kuultiin ehkä 10min vikaa lämppäriä ennen illan isoja nimiä (Bill Burr, Dave Attel - mä en tietenkään ollut kuullut kummastakaan aiemmin...). Molemmat osottautu kuitenkin hauskoiks ja homma loppu puolilta öin siihen et mestan katosta pudotettiin tuhansia ilmapalloja. Tää on ilmeisesti joku perinteinen juttu täällä, mä olin enemmän innoissani ilotulituksista, jotka me nähtiin, kun mentiin ulos tuolta teatterista! 

Jason ja Sara suuntas kotiin ja heittivät meidät samalla Missioniin, jossa Jenni ja Andrew oli hengailemassa, jollain Andrewn kaverilla. Loppuillaksi päädyimme sitten kaikki yhessä vähän kummalliseen pikkubaariin, vaikka koko ajan oli tarkoitus ettiä, joku vähän vilkkaampi bilemesta. 

Ehkä ihan hyvä että ei etitty/löydetty, kun suununtaina olo oli semmonen, että liikahdus sängystä sohvalle oli jo suoritus. Ainakin siis uusi vuosi aloitettiin perinteiseen tyyliin! En tietenkään muistanu ottaa yhtään kuvaa koko iltana, mutta tässä muutama fiilistelykuva viime viikoilta.





May 2012 be the best ever! Paljon rakkautta,
Kaisa