keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Välikatsaus treenitavoitteisiin ja Paleo Challenge - Helmikuu

Ajattelin jakaa pienen välikatsauksen treenitavoitteisiin, joita listasin tammikuussa uudenvuodenlupausten sijaan. Pariin on jo tullut parannusta - ja toisiin en ole puuttunut lainkaan – tasapainossa ollaan siis J

Yleisesti positiivista on se, että olen käynyt treenailemassa melko ahkerasti; esimerkiksi viime viikkoon mahtui 3xcrossfit, yksi joogatunti ja 8km lenkki.  Eli kohdat 2) ja 4) ovat plussan puolella, mutta pakko kyllä todeta,  että paluu joogamatolle ei monen kuukauden tauon jälkeen ollut kovin gracious… tuntui ettei mulla ole edes tasapainoa lainkaan enää ja ennen ihan iisit asanat tuntui tosi hankalilta (poikkeuksena loppuasento Savasana – siinä mä oon ihan tosi hyvä!!). Ehkä se siitä taas kohentuu, ja yritän nyt pitää kiinni viikottaisesta joogatunnista. Pitäisi löytää joku vakkaritunti, mulle sopii aina rutiinit, eikä silloin ole niin helppo luistaa kun joku homma on jo etukäteen “päätetty”.

Viikonloppusin crossifitataan DJ Colombon tahtiin

Muista tavoitteista viimeisen kuukauden aikana on tullut treenattua leuanvetoja, double undereita ja takakyykkyä. Etu- tai valakyykkyjä ja käsilläseisontoja ei nyt ole tielle osunut. Leuanvedot on edelleen vaan ihan tosi vaikeita, mutta pienen pieni läpimurto tai onnistumisen fiilis sentään tuli viime tunnilla kun treenasin kipping tekniikkaa ja ekaa kertaa se tuntui menevän jotenkin “oikein”. Sama homma tuplanaruhyppyjen kanssa, yhdellä viime viikon crossfit tunneista käytiin läpi niiden tekniikkaa ja vinkkejä, ja aloin saamaan kaksi putkeen. Ilo se on pienikin ilo! Takakyykyn kanssa ollaan askelta lähempänä tavoitetta, pari viikkoa sitten kokeilin uutta enkkaa yksin salilla ja sieltähän nousi 175lb/79kg. Hassua miten oma pää vaikuttaa tuohon suoritukseen: Kun tiesin jo tehneeni hyvän tuloksen, lisäsin 5lb (eli huikeat 2,3kg) painoja ja yhtäkkiä tanko ei noussut enää senttiäkään.

Liisan melkeen kaksi kuukautta matkaa tehneestä joulupaketista löyty ylihienot uudet treenipökät

Ja sitten siitä toisesta otsikon aiheesta, joka menee kyllä pikkasen jo hurahtamisen puolelle mut menkööt. Meidän Crossfit-salilla alkoi viime perjantaina yhdeksän viikon Paleo Challenge. Kun sitä alettiin mainostamaan, mun eka reaktio oli luonnollisesti, että minähän en mihinkään trendikkäisiin ruokavaliohömpötyksiin haksahda mutta sitten luin paleosta vähän enemmän ja totesin, että mun perus safkailut uppoaa tohon jo valmiiksi melko hyvin. Joten ilmottauduin mukaan. Haaste toimii siis niin, että osallistujat käyvät kehonkoostumusmittauksessa, syövät 9 viikoa mahdollisimman “strict paleo diet” ja haasteen lopuksi on uusi mittaus. Voittajat (nais- ja mieskategoriat koska kaikki on miehille helpompaa) määräytyvät sen mukaan kuka saavuttaa isoimman myönteiseen suuntaan olevan muutoksen (suhteellisen rasvan määrä vs. “lean mass”). Palkintona on joko ilmaisia treenejä tai rahaa, molemmat kiinnostaa :D

Kävin kehonkoostumusmittauksessa viime perjantaina (kesken työpäivän luonnollisesti). Olen Suomessa käynyt muutamaan otteeseen InBody-mittauksessa, mutta tämä oli whole another deal; metodina oli ns. hydrostaattinen punnitus (keksin tän suomenkielisen termin just, voi oikeasti olla jotain ihan muuta. Hydrostatic Weighing joka tapauksessa), ja mittauksia järjestävällä Fitness Wave Norcal –firmalla on bussi, jossa mittaukset hoidetaan. Perjantaina bussi oli siis meidän salilla. Bussissa on pukkari ja iso kylpyamme, jonka pohjalla on metallinen kehikko. Mitattava pulahtaa ammeeseen mahallaan niin, että on kehikon päällä punnerrusasennossa. Sitten käskystä pitää koukistaa käsivarret ja samalla puhaltaa ilmat keuhkoista, jotta uppoaa kokonaan veden alle. Tämä toistetaan muutamaan otteeseen, jotta tuloksista voidaan laskea keskiarvo.


Mobiili "Dunk" station

Syömisten kanssa en aio olla ihan tiukoista tiukoin. Isoin muutos on viljoista ja kaikesta prosessoidusta ruuasta luopuminen (toisin sanoen karkkilakko, nyyh). Paleossa ei saisi syödä palkokasveja (mun versio sallii vihreät pavut ja pienet määrät kvinoaa), maitotuotteita (aion minimoida mutta en luovu ihan kokonaan) eikä esimerkiksi suolaa (höpöhöpö). Sokerin radikaali vähentäminen on varmaan mulle se isoin juttu, olen tosin kyllä jo ihan anarkistina syönyt pikkasen tummaa suklaata. Alkoholi on toinen, josta kyllä pikkasen joustan... 9 viikkoa tipatonta JA karkitonta kuulostaa jo ihan hullun hommalta! Bisse ja vodka on pannassa viljakiellon takia mutta meidän coachit ohjeisti, että punkku ja tequila (??) ois vähiten huonoja (eli ilmeisesti vähiten prosessoituja)  vaihtoehtoja. Omatoimisesti lisäsin tähän myös satunnaisen siiderin, sehän on hedelmämehua.

Viidettä päivää mennään ja toistaiseksi en ole juurikaan edes huomannut eroa mun normiarkeen. Tätä tosin helpottaa se, että Eric on reissussa… veikkaan myös, että jossain vaiheessa töissä tulee tiukkoja paikkoja, kun meillä on vähän väliä tyrkyllä kaiken mailman bageleita ja cookieseja. En usko, että mulle tulee mitään älyttömiä leipä- tai pastahimoja mutta jotain herkkuja tuun ihan taatusti kaipailemaan. Pitää miettiä heikkoja hetkiä varten valmiiksi jotain korvaavia ratkaisuja. Näillä siis mennään huhtikuun puoliväliin saakka.

Pidemmällä tähtäimellä en usko ruokavalioihin, joissa eliminoidaan joku juttu ihan kokonaan (ellei kyse ole allergiasta tai sairaudesta), eli tämä tulee olemaan vain tälläinen parin kuukauden kokeilu. Sitäkin enemmän tykkään Michael Pollanin kuuluisasta ruokafilosofiasta “Eat food, not too much, mostly plants” , eli oikeaa ruokaa ja hyviä raaka-aineita ja kasvispainotteisesti. Farmer’s Market, my love, on siis viikko-ohjelmassa jatkossakin ja lisäksi liityin just “lihapiiriin” , Pastoral Plate Bay Area CSA, joka toimittaa lähellä (Sonomassa ja Marin Countyssa) tuotettua luomulihaa ja munia kerran kuussa suoraan tonne meidän salille. Saan ekan paketin nyt perjantaina, otin “ylläripaketin” (kuulosta hieman epäilyttävältä näin jälkikäteen mietittynä)  ja naudan – ja lampaanjauhelihaa. Ainakin jauhelihojen hinnat olivat ihan samoissa kun kaupassakin.

Raportoin treenailusta, haasteen sujumisesta ja lihapaketeista taas ensi kuussa.

Pus,
Kaisa



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mahalo Maui - pt.2

Ja turinat jatkukoon.

Vaihdoimme tosiaan siis reissun puolivälissä hippimajoituksen ihannormaaliin hotelliin, mutta siinä vaiheessa se tuntui ihan luksukselta. Maui Coast Hotel oli kaikinpuolin positiivinen kokemus, mukavaa palvelua ja hyvä sijainti. Hinnaltaan tuo on sieltä edullisemmasta päästä, me maksoimme huoneesta $160/yö. Jenkkityyliin tähän ei kuulut aamiaista tai muuta ekstraa. Matkakohteena Havaiji on aika kallis; majotukset, ruoka ja esimerkiksi bensa ovat noin 20-30% tyyriimpiä kuin "mainlandilla". 

Perjantaina oli taas superaikainen aamu (nyt jo ihan rutiinilla) kun lähdimme snorklaus-retkelle Molokini-kraaterille (juurikin se Aloha Hawaii! -postauksen kuunsirpin muotoinen saari!), ja satamassa piti olla jo seitsemältä. Molokini on supersuosittu sukellus- ja snorklauskohde, jossa näkyvyys on yleensä ihan huippuluokkaa ja koska siellä asustelee yli 250 kalalajia. Snorklaus oli kivaa, ja katamaraanin keulan "riippumatoissa" köllöttely myös aika nastaa. Päivän tokan etapin piti olla Mauin eteläpuolella oleva Turtle City:ksi  nimetty poukama mutta kovan merenkäynnin takia se jäi väliin. Sen sijaan kapteeni kysyi onko ok jos menemmekin bongailemaan valaita ja yllätys, yllätys tämä passasi koko venekunnalle. Huristelimme hiljaisella vauhdilla pitkin poikin saaren rannikkoa ja näimme yhteensä varmaan parikymmentä valasta! Veneily on kyllä kivaa :) Loppupäivän lorvimme lähibiitseillä ja illalla tsekkasimme Kihein "keskustan" yöelämän, joka tosin osoittautui melko olemattomaksi.

Valmiina lähtöön Ma'alaean satamassa

Molokinillä

On a boat

Jännä 

Isoin vonkale
Todiste että kävimme kerran baarissa

Lauantain tutkimuskohteeksi olimme jättäneet saaren ainoan nurkan, jota emme vielä olleet nähneet, Makena State Parkin alueen saaren lounaisrannalla. Lojuimme Big Beachilla ja kävimme katsastamassa jännittäviä laavakenttiä. "Haikkaus" sandaaleissa osottaitui hieman haastavaksi mutta selvisin, ja bonuksena näimme yhdessä poukamassa köllöttelevän uhanalaisen Monk seal -hylkeen.


Big Beach

La Perouse Bay 

Hieno luonnon "infinity pool"

Yksi saaren hassu omituisuus oli, että siellä tepasteli (sellaisia pulskia maatiais-)kanoja mitä oudoimmissa paikoissa (lentokentällä, luonnonpuistossa, rannoilla, moottoritien “välikaistaleella…). Googlasin mistä tämä johtuu ja ilmeisesti ihan tarkkaan ei tiedetä mistä kanat ovat ilmestyneet, mutta vahvin epäilys on, että ne ovat kovien myrkyjen seurauksena päässeet karkuun paikallisilta farmeilta ja pärjäilevät hyvin luonnossakin.

Havaijilainen kana
Viimeisen aamun aamiainen: Banana Bread French Toast kookossiirapilla. Genious!!!

Kaiken kaikkiaan ehdimme viikossa näkeä ja tehdä paljon, mutat kuitenkin niin että loma oli riittävän rento ja sisälsi riittävästi rannalla pötköttelyä. Kiersimme autolla koko saaren ympäri ja vedimme siksakkia keskeltä useaan otteeseen, ajoa kertyi yhteensä 450 mailia (675km) - aika hyvin kun saari ei kuitenkaan ole kovin suuri. Ainoa harmitus oli, että surffit jäivät tällä reissulla kokonaan väliin kun kelit ei oikein olleet meille otolliset. Eli pakko mennä uudestaan joskus tulevaisuudessa! Oon varmaan sanonut tän aikasemminkin mutta mä oon kyllä ihan sikahyvä lomailussa. 

Mahalo, eli kiitos!
Kaisa 

Mahalo Maui - pt.1

Selkeää kehitystä havaittavissa; Meksikon reissusta onnistuin raportoimaan puolitoista kuukautta kotiinpaluun jälkeen ja nyt ei ole mennyt kuin kaksi viikkoa! Jottei tästä sepustuksesta tulisi ihan kilometrin pituinen niin jaoin sen kahteen osaan. Helpoimman kautta mennään eli luettelen vaan mitä tehtiin päivä kerrallaan :) 

Mun gut feeling hieman epäilyttävästä hippimökistä valitettavasti osoittautui oikeaksi, majoitus oli aika vedätys ja reippaasti ylihinnoiteltu. Olimme toki etukäteen tietoisia, ettei mökissä ole sähköjä tai juoksevaa vettä, mutta se miten nämä olivat hoidettu oli jo surkeaa… ja me emme kuitenkaan ole ihan vähästä säikähtäviä city-hienohelmoja. Laitoimme palautetta Airbnb:n kautta ja nyt hipit ovat vihaisia.. Rasittavinta oli, että emme nukkuneet juuri lainkaan ensimmäisinä öinä kun hippien neljä isoa koiraa haukkui pihalla tauotta ja myrskytuuli ja sade (mökissä ei tietenkään ollut suljettavia ikkunoita vaan vain hyttysverkot, jolloin sade tietenkin kantautui sisään asti!)  pitivät meidät hereillä. Mutta eipä me paljoa “kämpillä” hengattukaan, olimme aika lailla liikenteessä auringonnoususta iltaan saakka. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun host Heaven (for real?!) lopetti jokaisen keskustelun painamalla kämmenet yhteen (Namaste-tyyliin) ja toivotti “blessings”. Hipit *eye rolling*

Noh, marina sikseen, kun kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin onnistunut (ja ekojen öiden kohtuu karujen olosuhteiden jälkeen olimme varsin kiitollisia ja tyytyväisiä loppuloman hotellin palvelu- ja varustelutasoon… oooh, oma vessa! Kuivia pyyhkeitä! ;)

Saavuimme siis maanantaina, ja koska olimme lähteneet matkaan aamuvarhaisella, olimme perillä jo yhdentoista aikaan.  Löydettyämme hippimökin viidakon keskeltä, lähdimme tutustumaan läheiseen Pa’ian kylään ja rannalle. Iltapäivällä ajelimme saaren eteläpuolelle ja näimme reissun ekat valaat (jeeee!) ja ekan upean auringonlaskun, ja jatkoimme illalliselle Lahainan (Havaijin kungaskunnan entinen pääkaupunki) vanhaan kaupunkiin.






Tammi-maaliskuu on valassesonkia Havaijin, ja etenkin Mauin, vesillä kun jopa 2/3 Pohjoisen Tyynenmeren ryhävalaspopulaatiosta tulee synnyttämään ja hoitamaan poikasia lämpimiin vesiin (fiksuja tyyppejä, mäkin menisin! Tosin en kyllä ikinä lähtis takas Alaskaan…). Opimme jännittävän knoppitiedon, kuinka äiti- ja vauva-valaan kanssa hengailee usein kolmas valas (yleensä uros mutta ei kuitenkaan  poikasen isä) ikäänkuin turvamiehenä.

Tiistaina “suoritimme” Road to Hana:n, jota mainitaan ihan kaikissa Maui-oppaissa ja Top Things to do/see listoissa. Kyseessä onsaaren koillisneljänneksen kiertävä erittäin mutkainen ja kapea tie, jonka varrella on paljon upeita maisemia, lukuisia vesiputouksia ja muita hienoja välietappeja. Olimme etukäteen kuulleet,että määränpäänä olevassa Hanan kaupungissa ei itsessään ole juuri mitään, joten käytimme päivän pysähtelemällä siellä täällä, tseikkailimme vesiputouksia, “natural poolséja”, kivoja viidakkotrekkejä ja muutaman syrjäisen biitsin… aivan ihanaa!


Kaumahina State Wayside Park

Yksi lukuisista vesiputouksista

Hamoa beach

'Ohe'o Gulch natural pools


Suurin osa vierailijoista ajaa Hanaan ja takaisin, mutta me painelimme vaan eteenpäin ja tulimme takaisin saaren eteläpuolen kautta. Tuo osa Mauista on lähes luonnontilassa, tie ei ollut paikoitellen edes päällystetty (vuokra-autoilla tämä pätkä on “unauthorized”.. hys hys, ja ihan hyvin meidän pikku Nissan Versa selviytyi!), ja ihan erinäköistä kuin pohjoisrannalla. Erittäin mielenkiintoista, että pienelle maapläntille mahtuu niin monenlaista maisemaa.



Tiistai-keskiviikkoyö oli tosi myrskyinen ja samalla saaren rannoille saapui jätti-swelli tuoden mukanaan isot aallot. Keskiviikko valkeni sateisena ja harmaana (erittäin huonosti nukutun yön jäljiltä myös väsyneenä) mutta aamiaisreissulla päädyimme puolivahingossa Jaws-surffibreikille, jossa isot pojat olivat juuri pulahtaneet veteen. Jaws (Havaijin kielellä Peahi) on Mauin kuuluisin big wave-spotti ja oli hienoa nähdä se in action. Sääkin kirkastui päivän mittaan, ja iltapäivällä Eric lähti golffaamaan ja mä puolestani tutustumaan paikalliseen Crossfit –saliin, Upcountryyn. Illalla pakkasimme laukut valmiiksi kun seuraavana päivänä vihdoin pääsimme uuteen majapaikkaan. 

Jaws ja whitewater massa johon ei haluaisi jäädä jumiin...

Kun kopterit tulee paikalle tietää että on actionia

Tää aalto oli kuulemma n. 40ft (oltiin siis aika kaukana, iPhonen zoomi ei ihan riitä...)

Seuraavana aamuna nousimme viideltä, pakkasimme auton ja otimme suunnaksi Haleakala-tulivuoren ja sen ympärillä olevan luonnonpuiston; auringonnousun katselu sieltä käsin on yksi saaren the jutuista. Ja niinhän me teimme! Huipulla oleva summit on yli 10 000 feetin eli yli kolmen kilometrin korkeudessa, ja herranen aika siellä oli kylmä vaikka kuinka olimme muka varustautuneet asianmukaisesti. Pienen trekkailun jälkeen olimme valmiit palaamaan meren pinnan tasolle (ja lähemmäs +30 lämpötilaa). Aikaisesta startista johtuen kello ei ollut edes yhtätoista, joten päätimme suunnata loppupäiväksi saaren länsipuolen biitseille. “Kotiinpäin” ajoimme saaren pohjoiskärjen kautta, jälleen vähän pelottava - superkapea ja supermutkainen – mutta maisemien puolesta valtavan hieno roadtrip.




Tän korkeemmalle ei päässyt
Napili Bay

Honokohau Bay


Stay tuned for part 2!

Kaisa xo