sunnuntai 12. tammikuuta 2014

2014 Treenitavoitteita

En sen kummemmin tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta sen sijaan voisin listata muutaman treenaamiseen liittyvän tavoitteen. Ihan vaan siksi, että ne pysyvät itselläkin mielessä, ja koska yleensä kaiken mailman lupaukset ja uhoamiset pitää paremmin, jos niistä on julkisesti toitotellut. Disclaimeriksi voisin lisätä, että kirjoittelen tätä aikamoisessa krapulassa, mutta #dreambig ja niin edelleen ;)

PH! Potrero Hill CrossFit

"Boksi"


1. Leuanveto
Tää oli tavoitteena jo 2013, mutta aika kauas vielä jäin. Mulle ihan käsittämättömän vaikea liike. Kuminauha- (eikä mikään naru vaan sellainen melko jykevä) avusteisesti menee mutta kehonpainolla en liikahda senttiäkään. Pitää alkaa treenaamaan negatiivisia leuanvetoja ja jatkaa kumppariharjoittelua. Tähän auttaisi myös, että saisi elopainoa vähän pienemmäski koska luonnollisesti kevyempää ruhoa on hieman helpompi hilata ylös. Lisäksi haluan oppia kipping -tekniikan. Eli hommaa on, mutta tavoite on saavutettu jos kesäkuun loppuun mennessä menee 1 ja vuoden lopussa 5 leuanvetoa (vapaavalintaisella tyylillä).

2. Juoksu 
Juoksin tosissaan kymppikilsan ekaa kertaa uudenvuodenaattona ja mielestäni ihan kohtuulliseen aikaan 1:01, vaikka olin juuri tuonut Losista tuliaisiksi melko nihkeän flunssan. Tälle vuodelle voisin ottaa tavoitteeksi juosta kymppi muutaman kerran lisää ja saada tuosta ajasta vaikka 5min tiputettua pois. Mihinkään pidempään matkaan mulla ei ole oikein kiinnostusta, mutta sen sijaan yritän tehdä lenkillä käymisestä hieman säännöllisempää. Lisäksi haluan lisätä repertuaariin maastojuoksun, esimerkiksi Presidiossa olisi siihen oikein hyviä reittejä tässä lähellä. Täällä asuessa pitäisi enemmän ilo irti siitä, että kelit soveltuvat ulkona liikkumiseen ympäri vuoden!

Nää kuvat on mun vakkari lenkkireitiltä viime helmikuulta






3. Crossfit hommia


Double unders – tuplanaruhypyt
Lähtötilanne tällä hetkellä on, että saan tehtyä yhen tuplan kerrallaan. Tämäkin on enemmän tekniikkajuttu, ja pitää vaan harjoitella. 20 putkeen olisi mulle jo ihan riittävä tulos.

Maastaveto - tavoite 100kg
Tein tällä viikolla uuden oman enkan 205 lb/93kg niin en usko satasen olevan kovin kaukana!

Takakyykky - tavoite 100kg
Nyt "RM" (RM = 1 rep max) on 75kg. Lainausmerkeissä siksi, että tiedän että jo nyt pystyn kyykkäämään enemmän, mutta en ole vain saanut aikaiseksi testa todellista maksimia.

Etukyykky - tavoite 80kg
Tästä on jo noussut 155lb/70kg niin en usko 10kg lisäämisen olevan mahdoton.

Over head squat/valakyykky - tavoite 50kg
Nää on tosi haastavia, luulen että mun pitää saada lisää voimaa keskivartaloon ja sitten alkaa lisäämään kiekkoja tankoon. En ole ihan varma nykyisestä omasta enkasta, en ole varmaan ikinä testannut, mutta viimeksi tehdessä meni 70lb/31kg.

Käsilläseisonta ja käsilläseisontapunnerrukset
Haluan oppia seisomaan käsillä ilman seinää tai muuta tukea! Lisäksi haluan pystyä tekemään käsilläseisontapunnerruksia seinää vasten. Tällä hetkellä saan tehtyä sellaisia muutaman sentin miniversioita mutta se on ihan hyvä alku. Näistäkin on kaksi eri versiota, strict ja kipping  - tekniikka kuntoon, voimaa hartioihin ja tavoitteeksi vaikka 5 strict ja 10 kipping putkeen.

Esimerkki treeni ja tuloksia


Ja toinen

Voisin listata tähän oikeastaan ihan kaikki CrossFitin liikkeet ja treenit, sen verran alkutaipaleella vasta olen, mutta aloitetaan näistä. Tykkään lajista sen monipuolisuuden takia, ja kun tekee hyvin niin kunto kasvaa ihan taatusti.

4. Jooga 
Jooga takaisin viikko-ohjelmaan, en muista milloin olisin viimeksi ollut tunnilla! Edes kerran viikossa, se olisi hyvä startti.

Sitten haluaisin löytää jonkun kivan mestan, jossa voisi kickboxata ja joitain uusia lajeja olisi kiva kokeilla kanssa... Heh aion ilmeisesti urheilla aika paljon tänä vuonna – ja hyvä niin!! Ja tietenkin kaikkeen tähän liittyy myös aika iso turhamaisuus-aspekti; tavoite on luonnollisesti - kriisiä aiheuttava uusi kymmenluku - synttäreihin mennessa olla timmimpi kuin ikinä...

Saa haastaa ja kysellä miten tavoitteiden kanssa menee mutta nyt ainakin on tänne kirjattu.

Huomenna heti hommiin I promise!
Kaisa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti