tiistai 28. toukokuuta 2013

Viikonloppuja

Jaa-a, taisi se rima sittenkin himpun liian ylhäällä, kun en edes yhtä postausta saanut aikaiseksi, mutta onko tuo nyt niin justiinsa (ihan niinkuin mun postaustahti ois ollut mitenkään huikea aikaisemminkaan). Jätän työjutut ja  matkatarinat vielä hetkeksi, ja aloitetaan helposta edellisten viikonloppujen kertaamisesta:

Edellisviikonloppuna, joka oli siis mun eka viikonloppu reissusta paluun jälkeen, oli kiva nähdä “ täkäläisiä” ystäviä. Olimme puhuneet retkestä osterifarmeille jo kauan, mutta sopivaa ajankohtaa ei ollut aiemmin osunut eteen. Nytkin Pauliina oli vähän huolissaan kuinka innoissani olin ideasta taannoisen ruokamyrkytyksen jälkeen.. Onneksi en kuitenkaan saanut mitään kammoa tai ällötystä ostereita kohtaan, sehän olisi kauheaa!
Lauantaina siis suuntasimme pohjoiseen, ja ajelimme TomalesBayhin reilun tunnin paahan SF:sta.

Lahti on muodostunut San Andreas siirroksen kohdalle (fault line), eli missä mannerlaatat erkanevat toisistaan. Osteriviljely on iso elinkeino alueella, ja isoimmat ja tunnetuimmat puljut ovat Tomales Bay Oyster Co ja Hog Island Oyster Co. Me valitsimme kuitenkin huomattavasti pienemmän ja symppiksemmän kohteen, Marshall’s:in. Sisältä käytiin tilaamassa osterit ja mahdoliset muut syötävät, ja “pihalla” (eli todellisuudessa tien ja veden välisellä kaistaleella) oli pöytiä/istumapaikkoja ehkä kahdellekymmenelle, jos sitäkään. Hauskaa oli, että omat juomat ja lisäeväät olivat täällä täysin ok. 

Tomales Bay

Marshall's

"Terassi"

No niitä ostereita, duh
Iltapäivällä ajelimme vielä läheiseen Fairfax pikkukaupunkiin, ja teimme pitstopin Iron Springs pienpanimon ravintolassa. Tasting flight, johon sai vapaasti valita 6 olutta, oli $8, ei paha! 

Tasting flight
Sunnuntaina oli puolestaan tän vuoden Bay To Breakers, hassunhauska juoksutapahtuma, josta kirjoittelin jo viime vuonna. Nyt olin vielä myöhemmin liikenteessä, enkä nähnyt varsinaisia juoksijoita ollenkaan mutta yleinen people watching on tuolla aina hauskaa. En ollut ite pukeutunut, Eric oli luottoasussaan Johnny Walkerina (jota monet tosin luuli Abraham Lincolniksi…). Tapahtumalle osui tänäkin vuonna ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä, niin mikäs siinä puistossa hengaillessa. Myöhemmin päädyimme vielä jonkun tutun tutun takapihalle jatkoille.

Nyt puolestaan oli Memorial Day weekend (eilen oli vapaapäivä), joka on jenkeissä aina “virallinen”  kesänaloitusviikonloppu (ja Labor Day on sitten kesäkauden lopetus). Me teimme lauantaina päiväretken Cache Creek Regional Park:iin, jossa Ericin kaverit olivat telttailemassa koko viikonlopun. Paikka oli tosi hieno, en ymmärrä miten en taas onnistunut ottaa yhtä ainutta valokuvaa! Päivän jännin aktiviteetti oli noin tunnin pituinen koskenlaskureissu Ericin puhallettavalla lautalla.


Sunnuntai meni ihan päivätissutteluksi ylipitkän brunssin merkeissä, ja eilen olimme Ninnin kanssa Outlet-shoppailemassa. Kaikki pyhät ja muut vapaat on täällä yleisiä shoppailupäiviä, ja nytkin kaikkialla mainostettiin Memorial Day aleja. Ihan hyvät olikin, mutta en silti (onneksi) saanut kovin isoa damagea aikaiseksi. Muutamien löytöjen esittelynkin voisinkin lisätä blogipostausaihelistan jatkeeksi...

Palaan taas :)

Kaisa xo

tiistai 21. toukokuuta 2013

Takaisin sorvin ääreen


Mitä kauemmin kuluu edellisesta päivityksesta, sitä vaikeampi on aloittaa sepustukset taas. Siksipä ajattelin, että voisin ihan nopeasti vaan listata mistä voisin kertoa, jos saisin mitään aikaiseksi:
  • Suomen ja Portugalin reissuista (oli mahtavaa!), ja miten fiilikset tulla takaisin olivat nyt ihan eri kuin viime vuonna
  • Uudesta duunista, toimistosta jne, ja miten täällä on nyt lähteny hommat käyntiin
  • Synttäreistä (ja mun ikäkriisistä)
  • Viime viikonlopusta, joka sisälsi mm. retket osterifarmille ja panimolle, sekä Bay to Breakers hulinat
Tässä muutama random kuva edellisiin liittyen. Jos mä yritän tsempata ja saada vaikka yhden noista kirjoitettua viikon loppuun mennessä..? Ei nyt kuitenkaan laiteta rimaa liian korkealle..

Vappuilua kaivarissa - iso miinus kun en löytänyt mun YO-lakkia!

Uuden toimisto(rakennukse)n sisäänkäynti

Kirsikkasesonki on täällä!

Marshall's osterifarmi Tomales Bay:ssa

Odotellaan tilausta.

Iron Springs Pub & Brewery, Fairfax, CA

Johnny Walker meets Abe Lincoln Bay to Breakersissa

Ribeira lookout

"Terdellä" Ericeirassa



Kaisa xo

Ps. Selkeä downside uudessa työssä: istun selkä käytävälle, eli kaikki ohi kulkevat näkevät mitä puuhaan koneella.. tekee esim feisbuukkaamisesta tosi hankalaa :D Täytyy ehkä ottaa käyttöön joku shared display systeemi läppärin ja näytön välillä...