tiistai 10. syyskuuta 2013

Meh


“Meh” on  melko kuvaava termi mun koko kesän fiilikselle. Ja toimii kaiken lisäksi oikein hyvin kummallakin päivittäisellä kielelläni.  Ei ole oikein huvittanut. Mikään. Tästä syystä valitettavasti bloggailutkin on jääneet (ja tästä olen jopa saanut muutamalta taholta nuhteluita ). Keväällä oli ihan boss olo, kun oli saanut edellisen duunin aiheuttamat kriisit ratkaistuksi ja jotenki elämä täällä rullaili tosi kivasti, oli kekkereitä ja tyyppejä joiden kanssa hengata, ja siihen päälle omia reissuja. Sitten yhtäkkiä tuntui, että kaikki olikin juuri päinvastoin; tosi moni tuttu ja uusi ystävä muutti pois, uudessa duunissa vähän sama juttu; tuntui, että just kun ehti tutustua jengiin niin kivat tyypit lähtee firmasta. Oma rooli ja/tai toimiston työkulttuuri on epäselvä ja stressaava.  Bannerikampanjat, nuff said. Hmph. Mielessä pyöri kaikkia hoitamattomia asioita, joihin ei vaan saanut tartuttua. Kotia olisi kiva laittaa mutta ei jaksa. Treenikään ei kulje; sali puuduttaa, tuloksia ei tule. Surffillakaan en ole käynyt varmaan kuukausiin.  

Lanalla tais olla sama fiilis: 



Mutta eiköhän se tästä, itse asiassa nyt on jo parempi. Muistutin itteäni kuinka uusi työ on joka tapauksessa niin paljon parempi kuin vanha ja kuinka täällä kuitenkin on edelleen niitä kivoja työkavereita, ja olen saanut töissä hyvää palautetta. Lisäksi San Franissa alkoi “kesä” (syys- ja lokakuu ovat yleensä kelien puolesta vuoden parhaat) ja aion ehkä aloittaa uuden harrastuksen. 

Kaikesta päätellen mulla oli siis kaamosmasennus :)

Kaisa xo 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti