keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vappuikävä

On paljon hetkiä jolloin täällä on oikein hyvä olla, mutta on myös hetkiä jolloin todella tekisi mieli olla Helsingissä. Maanantai ja tiistai olivat näitä jälkimmäisiä. Vappu on kuitenkin aina se virallinen talvi selätetty -milestone ja hurlumhei fiilis on tarttuvaa. Sinne kaivariinhan mennään koko päiväksi oli keli mikä tahansa. Perkele. Ja tänä vuonna Helsinki sai kaikesta päätellen oikein kelvon vappukelin, kun ihan pikkasen kateellisena seurasin FB feedin täyttymistä toinen toistaan kivemmilla kuvilla ja hassuilla keskellä yötä-päivityksillä. (Vähän sentään helpotti ettei Liisakaan ollut Suomessa, koska neidin synttärit ovat tietty olennainen vappurituaali meillä päin... Onnea vielä rakas Liisa 29v!! <3)
Vappuna 2005 oli ilmeisen kylmä...
ja vissiin hieman huono olo..?
Ihan en vappua vailla jäänyt täälläkään, vaan Anne, Jussi ja Otto (Aalto Start-up Life -laisia) olivat järkänneet vappubrunssin sunnuntaille, paikalliseen Kaivarin/Koffarin vastineeseen, Dolores Parkiin. Oli serpentiiniä ja kuohuvaa ja ensimmäiset puoli tuntia kului omaa porukkaa etsiessä! Ja näistä puolalaisista asuinkumppaneista oli sellainen konkreettinen ilo, että meidän jääkaapista löytyi jopa silliä... Joka oli yllättävän maittavaa Pirkan ruisnappien päällä (kiitos Liisalle, oon säästänyt ne tähän asti!). Sää suosi mietä ehkä vielä stadia enemmän ja luulen että kaikki osallistujat (ite ainakin) poistuivat paikalta muutamaa kummallista rusketusrajaa "rikkaampana". 
Vappuna 2009 brunssi oli katettu Berliiniin

Ei tainnut palella sielläkään.
Mutta ei ollut meillä YO-lakkeja. Hassua miten paljon muistoja ja traditioita sitä kuitenkin siihenkin Fredriksonin tusinatuotteeseen nykyisin liittyy! Viime vapun aikoihin, Eric oli sivistänyt itseään Wikipedian avulla ja nykyään aina, kun mainitsen Vapun (tai oikeastaan yhtään minkään suomalaisen juhlan tai pyhän), seuraa kysymys "Is that the hat-day?" :)

Vappu 2011. Matkalla brunssille. Copyright Sanna.

Muikku-ohra susheja haikeudella muistellen!
 Toivottavasti teillä kaikilla oli kiva vappu!!

Juhannusta odotellessa,
Kaisa xo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti